Lauantaina iltapäivästä lähdettiin maalle. Tarkoituksena oli saada kasvimaa kuntoon ja siemenet maahan. Pellolle jyrsitty kasvimaa ei kuitenkaan houkutellut rehkimään heti sairastelun päälle. Hommaa olisi riittänyt tuntitolkulla, vaikka kaksi ihmistä olisi painanut tauotta, ja kun mukana oli kaksi lasta niin oli selvää, että kunnollista ryytimaata ei ole nyt mahdollista rakentaa. Ehkä ensi viikolla sitten?
Sen sijaan kävin raivolla pihan ruusupenkin kimppuun. Olin jo viikkoa aiemmin päättänyt, että tänä kesänä se näyttää siltä miltä pitää eikä etupäässä nokkospuskalta. Helatorstaina olin repinyt kottikärryllisen nokkosen juuria maasta ja nyt oli juolavehnän vuoro. Varsinainen unholy alliance: nokkonen, juolavehnä ja voikukka. Voikukkaa en niin intohimoisesti jaksa inhota, mutta nuo kaksi ensimmäistä saavat verenpaineet nousuun. Etenkin ruusupenkissä. Saas nähdä onnistunko pyrkimyksessäni vai nousevatko nokkoset ensimmäisen sateen jälkeen jostain syvältä helvetistä valtaamaan kukkapenkin.
Ongelma on se, että piha on valtava ja tarvitsisi kauniina pysyäkseen jatkuvaa nyppimistä, kuopsutusta, kastelua ja rapsimista. Ennen vanhaan, kun talossa asuttiin vakituisesti piha kylpi kukkaloistossa koko kesän kevään ensimmäisistä tulppaaneista syksyn kultapalloihin saakka. Vuosien laiminlyönti on jättänyt jälkensä ja niiden korjailu vaatisi aikaa, suunnitelmallisuutta ja raakaa työtä. Tähän asti työn määrä on lannistanut heti kättelyssä, mutta nyt siis päätin aloittaa yhdestä ruusupenkistä, joka sekin on monta metriä pitkä. Ensi kesänä voi sitten ehkä keskittyä jo seuraavaan ränstyneeseen kukkapenkkiin ja sitä rataa. Entisaikojen loistoon tuskin päästään, mutta viihtyisyyttä saadaan varmsti lisää.
Ei siellä tähänkään asti suinkaan ole laiskoteltu, mutta hyötykasvit, omenapuut ja marjapensaat ovat saaneet kaiken liikenevän ajan ja energian, niiden kuntoon on sentään panostettu, jotta syksyllä saadaan satoa. Satoa toki olisi kiva saada tänäkin vuonna, mutta taitaa jäädä aika marjaisaksi saalis, jos kasvimaa jää vielä viikon päästäkin laittamatta.
Omenapuut kukkivat ja surina oli kova kaikenmaailman pörriäisten lennellessä kukasta kukkaan.
Vaskista luikerteli maassa istuvan lapsen läheltä, onneksi ei ollut kyy!
Raparperiähän tuli tietysti otettua mukaan. Tällä kertaa piirakan lisäksi täytynee keitellä myös kiisseliä.
Jostain syystä työkuviot pyörivät kovasti mielessä. Täytyy seuraavaksi jäsennellä niihin liittyviä ajatuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!