31. heinäkuuta 2012

Perusmunakas

Jos nyt vielä on epäselvää niin tämä ei ole mikään gourmet-blogi. Pikemminkin mennään "ei menny niinku Strömsössä"-linjalla, vaikka aika kulunut tuokin sanonta alkaa jo olla. Koska en ilmiselvästikään jaksa panostaa perheeni ruokailuun ja näperrellä päivittäin kivoja pikku annoksia, päädyn aina johonkin pikaiseen hätäratkaisuun. Ja jotta tänne jotain sisältöä tulisi, pakko näistäkin on sitten kirjoittaa ja kuvia ottaa.

Tässä meidän perheen klassinen pikaruoka: munakas.


Tai tässä tapauksessa munakokkeli, jotta ruoan luokitus saatiin pysymään pikana.

6kpl (luomu)munia
loruas kylmää vettä
jotain maustetta (en kertakaikkiaan muista mitä)
1 tomaatti lohkoina 
päälle persiljaa ja basilikaa (koska näitä kasvaa ikkunalaudalla)

ja tämä komeus sitten valurautapannulla paistettiin ja munakkaasta kokkeliksi rikottiin, kun muuten kypsyminen olisi kestänyt aivan liian kauan. Näine hyvineen aikaa taisi mennä koko hommaan vartin verran. Munaltahan se maistui ja tomaattikin ihan itseltään. Kaksi naamaa tästä söi, nälkä lähti ja varmasti teen toistekin.

27. heinäkuuta 2012

Täällä taas

Jahas, lomat alkaa olla loppu, ehkä taas löytyy sopivia rakoja tulla tännekin päivittelemään. Lomalla syötiin grilliruokaa, jonka laittamisessa olen aivan onneton. Varmaan kaasugrillissä voisi laitella yhtä sun toista herkkua, mutta itse saan sinne aina samat kasvispihvit, soijanakit ja joskus jotain kasviksia ja halloumia. Kertaakaan ei laitettu edes helppoa suosikkia eli sinihomejuustotäytteisiä herkkusieniä. Näistä sapuskoista ei ole paljon kirjoittamista. Grillimätön kaverina on sentään ollut salaattia ja uusia perunoita, joita kumpiakin saa maalla ollessa suoraan maasta. Kasvimaa on tuottanut kiitettävän määrän pinaattia, jota olenkin yrittänyt tunkea vähän joka ruokaan vaihtelevalla menestyksellä.




Leipomisetkin ovat jääneet vähiin, koska herkuttelun määrää on ollut pakko rajoittaa jatkuvasti venyvän vyötärönympäryksen takia. Viime viikolla leivoin sentään yhden mustikkapiirakan, kun metsästä alkoi jo mustikkaa löytyä. Resepti oli itselleni uusi ja se löytyy Herkku Talkkuna -paketin kyljestä. Peruskamaa, mutta osa vehnäjauhoista on korvattu talkkunalla. Kannattaa kokeilla, jos talkkunan mausta tykkää. Täytyy laittaa resepti myöhemmin, nyt ei ole kyseistä pakettia kotona. Vaikka tokihan tuotakin oli heti muunneltava pikkuisen. Ohjeessa oli muistaakseni vain 2dl marjoja, minäpä lähes triplasin määrän ja sekoittelin vielä kermaviilipurkillisenkin sekaan. Hyvä tuli!



6. heinäkuuta 2012

Torstain tofut

Samantien viikon toinen onnistunut ateria, muuten jää laittamatta.

Kuten on jo varmaan selvinnyt, en mitenkään karttele kaupan mausteseoksia aasialaistyyppisiä ruokia laittaessani. En ole koskaan käynyt Aasiassa ja tuskin koskaan menen, mutta pidän sopivan mausteisista ruuista ja itämaisista mauista. Kun siis nyt kerron laittaneeni maistuvaa kerala currya kaupan mausteseoksesta, vertailukohteena ei ole aito intialainen curry, minä vain vilpittömästi pidin tästä makuyhdistelmästä tietämättä paremmasta.

Pääraaka-aineet 
 Helppoa jälleen: tofut kuutioiksi ja pannulle ruskistumaan. Päälle mausteseos ja kookosmaito. Lisäsin joukkoon yhden tomaatin ja puolikkaan punaisen paprikan ja annoin hautua muutaman minuutin. Valmis. Tarjoiluun riisiä, jonka mieheni oli jo keittänyt laitettuaan itselleen currybroileria.

Tarjoilussa lisänä raejuustoa


 Sama kastike toimi hyvin myös nuudelin kanssa, jota oli pakko keitellä seuraavalle aterialle lisäksi riisin loppuessa kesken.


Helpot ja maistuvat olivat myös lämpimän kesäpäivän puistoeväät

Tiistain feta-tomaattipasta

Tykkään pastaruoista ja niiden helppoudesta. Olen viime kuukausina tehnyt useasti erilaisia versioita pastasta kermakastikkeessa. Perusidea on simppeli: keitetään pasta sopivan kypsäksi, valutetaan keitinvesi pois ja kaadetaan pasta takaisin kattilaan ja kattila liedelle. Sekaan kaadetaan kermaa, kasviksia ja mausteita ja annetaan lämmetä. Sitten syödään. Tämä pasta on jo tiistailta, kun en millään saa heti näitä tänne kirjoitettua. Onneksi on kuvat, vaikkakin jälleen aika kehno eikä yhtään herkullisen houkutteleva, jotta muistan edes, mitä ruokaa olen laittanut ja suurin piirtein millä resepteillä.


Tähän n. 4 hengen pasta-ateriaan tuli:
luomu gnochhi-pastaa
2dl ruokakermaa
iso tomaatti
200g fetajuustoa
2 valkosipulin kynttä silputtuna
aurinkokuivattua tomaattia
tuoretta basilikaa
valkosipuli-yrttimaustetta

Valmistus meni yleisohjeen mukaan eli kypsän pastan joukkoon heittelin ensin valkosipulit, sitten kerman, tomaatit, fetan, kuivamausteet ja lopuksi tuoretta basilikaa. Gnoccheja oli liian vähän, joten ruoka oli todella valkosipulista ja melko suolaista. Kastiketta oli reilusti, joten seuraavana päivänä sai samasta pohjasta jatkettua lounaan keittämällä lisää pastaa sekaan. Hyvää oli molempina päivinä ja valmistus todellakin helppoa ja nopeaa!



4. heinäkuuta 2012

Bulgurisalaattia Korkeasaaressa

Näin kesällä tulee tehtyä usein salaattia, kun kotimaiset kasvikset ovat edullisia ja maukkaita. Tykkään ruokaisammista salaateista, pelkkää salaatinlehteä on tylsä popsia. Tämän salaatin alkuperäinen ohje ei ole omani, vaan todennäköisesti jostain Yhteishyvän ruokaliitteestä parin vuoden takaa. En ole ottanut sitä talteen enkä näin ollen muista reseptin sisältöä tarkkaan. Pari kertaa olen tätä tehnyt aiemminkin, joten uskalsin varioida salaattia mieleni mukaan. Salaatti oli juhannusaattona eväänä Korkeasaaressa ja toimi oikein hyvin.






2dl Bulguria
kirsikkatomaattia
aurinkokuivattua tomaattia
jäävuorisalaattia
kurkkua
omenaa
retiisiä
pinjansiemeniä
öljyä kastikkeeksi

Mausteeksi oli tarkoitus laittaa basilikaa omalta ikkunalaudalta, mutta unohtui. Myös viinirypäleet kuuluvat tähän salaattiin, mutta niitä oli vain erikseen mukana, koska eväsrasioihin ei yksinkertaisesti mahtunut yhtään enempää salaattia. Bulgurin keittelin kasvisliemikuutiossa maun vuoksi ja lisäsin öljyä, jotta bulguri ei paakkuunnu. Tarkkoja määriä ei tässäkään ohjeessa ole, vaan mittayksikkö on pikemminkin "oman maun mukaan". Täytteeksi sopisi erinomaisesti myös paahdetut cashew-pähkinät ja juomaksi kepeä valkoviini. Tällä kertaa salaatin kaverina oli aamulla paistetut juustotäytteiset croissantit Danerollin valmistaikinasta. Kyllä jaksoi kävellä ja eläimiä ihmetellä näillä eväillä!
"Maistuis varmaan sullekin"



Hiekkataidetta

Joutsen

Kameli mässyttää

Valkoposkihanhen poika