Duunii

Työ, työ, työ... Jossain vaiheessa tämä kotona velttoilu on pakko lopettaa ja jatkaa työuraa kunnon veronmaksajan tavoin. Tällä hetkellä kaikki työkuviot ovat auki, ja ehkä se on syy siihen, miksi aihe pyörii päässä ja aiheuttaa pientä ahdistusta. Syyskuussa täytyy ilmoittaa työnantajalle hoitovapaalle jäämisestä, joten on tässä vielä aikaa miettiä ratkaisuja. Minulla siis on työpaikka, johon palata, mutta työtehtävääni sellaisena kuin se oli ennen ensimmäistä äitiyslomaa, ei enää ole. Aionkin siis kesälomien jälkeen olla yhteydessä esimieheeni ja kysellä vähän omasta sijoittumisestani työyhteisöön. Suunnitteilla on kuitenkin olla kotona vielä ensi vuonnakin, joten työhön paluu ei ihan ajankohtainen vielä ole.

Suhteeni työhön ja työntekemiseen ovat muutenkin ristiriitaiset. Ehdin olla työelämässä valmistumisen jälkeen 2,5 vuotta ja sitä ennenkin toki kesätöissä ja osa-aikatyössä, mutta varsinaista uraa en ole ehtinyt luoda. Eipä mitään, en oikein tiedä edes, mikä se ura olisi, jota haluaisin luoda, ja sehän se vasta ahdistaakin. Ihan viime aikoina, kun olen näitä asioita mielessäni pyöritellyt, olen oivaltanut seuvaavaa: työ saisi mielellään sisältää useita erilaisia tehtäviä, kontakteja sekä talon ulkopuolelle että talon sisällä, akuutteja työtehtäviä ja muuttuvia tilanteita, joita ei aamulla töihin tullessaan voinut ennakoida, rutiineja tasapainottamaan kaaosta, asioiden selvittelyä, puhelinsoittoja ja sähköposteja. Pientä häslinkiä silloin tällöin, vastuuta, yhteistyötä ja itsenäisyyttä, kielitaitoa, kirjoittamista.

En ole tutkijaluonne, en jaksa perehtyä yhteen asiaan kovinkaan syvällisesti, vaan kaipaan vaihtelua. Olen siis työluonteeltani jokapaikanhöylä. Pidän työssä kevyestä paineesta ja aikarajoista, yllätyksellisyydestä, mutta myös rutiineista. Työ ei saa olla pelkkää rutiinia ja oman ruudun tuijottamista, vaan mukana pitää olla kontakteja muihin ihmisiin, asiakkaisiin, työkavereihin vaikka viranomaisiin, kunhan johonkin. Omaksi ihmetyksekseni huomaan näissä määritelmissäni kuvaavani nykyistä työpaikkaani. Positiiviset, kaipaamani asiat ovat kuin ensimmäisistä työtehtävistäni ko paikassa, ja negatiiviset kuvaavat sitä paikkaa, josta jäin äitiyslomalle. Jouduin siis huonontuneen taloustilanteen takia siirretyksi toiselle osastolle ja sekä työtehtävät että työilmapiiri muuttuivat huonompaan suuntaan. Toisaalta tuo siirto säilytti työsuhteeni tilanteessa, jossa moni työkaveri sai kengän kuvan ahteriin.

Jospa vain minulla olisi mahdollisuus päästä vanhoihin työtehtäviini takaisin, en stressaisi työhönpaluuta näin paljon. Se tuskin kuitenkaan on mahdollista, joten olen hieman vilkuillut avoimia työpaikkoja aikani kuluksi. Ennen ajattelin, että ihan sama mitä työtä teen, kunhan jotain. Nyt lasten myötä huomaan, että se ei todellakaan ole ihan sama. Jos kerran laitan lapseni hoitoon päivän ajaksi mennäkseni töihin, työn pitää olla mielekästä. Tähän hätään ei sopivia paikkoja ole monta tarjolla. Huomaan lukevani ilmoituksia todella tarkkaan ja kuvittelen itseni työhaastatteluun kyseiseen paikkaan. Jos en pysty itselleni vastaamaan, miksi olisin sopiva hakemaani työhön, työ ei ole minua varten. En edelleenkään kaipaa varsinaista uraa, minulle riittää, että viihdyn työssäni ja työpanostani arvostetaan.

No niin, tästähän tuli varsinainen työhakemus. Voinpahan sitten, kun työnhaun aika on, kopioda täältä tiedot. Itseäni vartenhan koko blogia kirjoitan, mutta tämä taitaa todella kiinnostaa vain minua :)