28. syyskuuta 2012

Omenamurupaistos

Tämä on sama resepti kuin mustaherukkapaistoksessa, mutta nyt murusekoitus on lähempänä alkuperäistä reseptiä ja mustaherukan tilalla omenaa. Tarkemmin edellistä reseptiä tarkastellessani huomaan, että nyt on syytä kirjoittaa koko ohje uudestaan, sen verran eroja on ja tämän kertainen herkku oli paljon onnistuneempi.

125g margariinia
1dl 4viljan hiutaleita
1dl mantelilastuja
1dl vehnäjauhoja
1tl vaniljasokeria
1dl sokeria
1tl leivijauhetta
1rkl hasselpähkinärouhetta

4-5 omenaa
1tl kanelia
fariinisokeria

1. Paloittele omenat, asettele vuokaan, ripottele päälle hieman fariinisokeria ja kaneli.

 
2. Sulata margariini kattilassa, sekoita joukkoon loput ainekset.
 

3. Levitä seos omenoiden päälle. Paista 200 oC uunissa n. 20 minuuttia.




Valmis nautittavaksi, vain vaniljakastike puuttuu.

Tätä käytin, ei aavistusta, mikä lajike.


Vihdoin hoksasin, mikä tässä aina pikkaisen mättää. Ohje on siis helppo ja nopea ja maku herkullinen ilman lisukkeitakin. Mutta, teen tämän joka kerta samassa Kermansaven uunivuoassa, koska se on jotenkin niin pieni ja suloinen. Vasta nyt, tehtyäni samaan vuokaan lähes kymmenen kertaa, oivalsin, että sehän on liian pieni! Tättärää! Ehkä pikkuisen hidas sytytys...


Ongelma siis on, että muruseoksesta tulee todella paksu ja jäähdyttyään kova. Jäähtyneen paistoksen leikkaaminen on vaikeaa ja omenaa tai mustaherukkaa tuntuu olevan liian vähän. Ratkaisu on käyttää esim. Pyrexin lasivuokaa, jolloin pohjalle saa levitettyä marjat tai hdelmät ja päälle murusteltua ohuelti muruseosta. Kuinka yksinkertaista ja järkevää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!