Omena-puolukkakakku
2dl kermaviiliä (huom. itse käytin luonnon jogurttia)
2dl omenasosetta
2dl jäisiä puolukoita
3dl sokeria
1 1/2dl sulaa margariinia
5dl vehnäjauhoja
1tl ruokasoodaa
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
2tl kardemummaa
1 1/2 tl neilikkaa (ei ollut)
1 1/2 tl kanelia
1. Voitele ja korppujauhota vuoka. Uuni 175 astetta
2. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi ja kaada vuokaan.
3. Paistan. 1h. Tarkista kypsyys kakun keskeltä esim. raa'an spagetin avulla.
Uunissa |
Luultavasti hesarissa oli tarkemmat työvaiheet, mutta kun olen tuon käsin ylös kirjoittanut, olen tiivistänyt tuohon vain oleellisen.
Taikinaa tuli niin paljon, että kaikki ei mahtunut käyttämääni silikonivuokaan, joten sain kakun seuraksi neljä muffinsia.
Muffinsi |
Silikonivuoka |
Valmis kakku |
Kakun kuviota |
Kakun leipomisen inspiraationa toimi kassillinen omenoita ja jääkaapissa odottavat puolukat. Käytettävissä ei ollut kananmunia, ja aika monessa muussa ohjeessa niitä tarvitaan.
Valmista sosetta ei siis ollut ja puolukat eivät olleet jäisiä. Tein omenasosetta nopeasti mikrossa ja soseuttamalla pehmenneet omenat sauvasekoittimella. Sokeria ei ollut lisätty kumpaankaan ei omenaan eikä puolukkaan, joten poikkeuksellisesti noudatin reseptin sokerimäärää. Puolukoita käytin muuten 3dl kahden sijaan. Jos puolukoita on soseutettu 2dl riittää hyvin, omani olivat kokonaisia.
Lopputulos oli todellakin jouluinen ilman neilikkaakin. Ehkä kermaviili antaa kakulle enemmän hapokkuutta kuin käyttämäni luonnonjogurtti, mutta minkäs teet kun kermaviiliä ei ollut käytettävissä ja jollain se piti korvata.
Parempi vuoka olisi varmaankin perinteinen kuivakakkuvuoka, siis sellainen, jossa on reikä keskellä. Silloin tunnin paistoaika varmaankin riittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!