16. marraskuuta 2012

Simppelit soijapihvit ja klassinen kerroskiisseli

Teinpä pitkästä aikaa soijarouhepihvejä. Muuten resepti on perussimppeli, mutta tulinpa kokeilleeksi, mitä tapahtuu, kun vehnäjauhot korvaa perunahiutaleilla. Eihän siinä ihmeempiä tapahtunut. Taikinan rakenteesta tuli hyvä, pihvit oli helppo paistaa ja valmiit pihvit olivat meheviä. 

Vehnäjauhojen kanssahan voi käydä niin, että joko niitä lisää liikaa, jolloin lopputulos on jauhoinen, tai liian vähän, jolloin paistaminen on mahdotonta taikinan hajoillessa pitkin pannua. Joten tässä huushollissa suositaan jatkossa perunahiutaleita sidosaineena vehnäjauhojen sijaan.

Simppelit soijarouhepihvit

3dl soijarouhetta
n. 3dl kiehuvaa vettä
1rkl soijakastiketta
2 porkkanaa
1 sipuli
tuoretta korianteria
persiljaa 
basilikaa
1tl paprikajauhetta
1/2tl mustapippuria
1dl perunahiutaleita

  1. Soijat kulhoon ja kiehuva vesi päälle. Joukkoon soijakastike, sekoita. Anna imeytyä.
  2. Raasta porkkanat ja silppua sipuli ja tuoreet yrtit. Sekoita kaikki soijarouheen sekaan.
  3. Lisää perunahiutaleet ja sekoita taikinaksi. Lisää tarvittaessa vettä.
  4. Muotoile pannulle pihveiksi ja paista öljyssä molemmin puolin. Itse otin ruokalusikallisen taikinaa, painelin littanaksi ja laitoin pannulle paistumaan. Pannulla vielä voi lastalla tasoitella, jos haluaa.
Tällä kertaa käytin mausteena vain korianteria, joten maku oli melko lievä, ei sentään ihan mauton. Ehdottomasti kannattaa lisätä persiljaa ja/tai basilikaa tai muuta tuoretta yrttiä oman maun mukaan, esim. puolisen ruukullista per yrtti.

Nämä pihvit sopisivat oikein hyvin hampurilaisen väliin. Oli muutenkin kiva taas onnistua pihvien kanssa, tuoreessa muistissa kun vielä on katastrofi á la karibialaiset tofupihvit...



Taikinamassa
Pannulla paistumassa




Illalla tuli vielä herkuttelun tarve, joten ei muuta kuin vanhat kotitaloustunnin opit käyttöön ja kerroskiisselin keittoon.

Ensin punaviinimarjakiisseli omista marjoista.

Marjoja noin 9dl kiehuvaan veteen, keitellään kunnes mehut on saatu irti, siivilöidään kuoret, sokeria sekaan, kiehautus ja valmis

Maitokiisseli maissitärkkelyspurkin kyljestä.

5dl maitoa
4-5rkl maissitärkkelystä
1rkl sokeria
1tl vanilliinisokeria (itse käytin 1rkl vaniljasokeria)

Mittaa maito ja maissitärkkelys kattilaan. Kuumenna samalla sekoittaen, kunnes seos kiehahtaa. Keitä miedolla lämmöllä 2-3 min koko ajan sekoittaen. Ota kattila pois liedeltä ja mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Ripottele pinnalle sokeria kuortumisen estämiseksi.

Alla maito- ja päällä punaviinimarjakiisseli

 Omasta kiisselistäni tuli paksua, jopa vanukasmaista. Eihän se makuun vaikuttanut, kun ei pohjaan palanut, ja itse tavallaan pidin kiinteästä, lohkeilevasta olomuodosta. Taapero sen sijaan ei vakuuttunut, että kyseessä olisi herkkujälkiruoka, vaan lusikoi sisuksiinsa pelkästään happamen puoleista marjakiisseliä.

Parhaimmillaan kiisselit ovat kerroksittain aseteltuina ja yhdessä suuhun lapottuina. Marjakiisselin kirpeys tasapainottaa maitokiisseliä ja kokonaisuudesta saisi vielä juhlavamman pienellä kermavaahtonokareella annoksen pinnalla. 






2 kommenttia:

  1. Hmmmm, rupes tekemään mieli kiisseliä...!

    Sun pihvit on ihan erinäköisiä kun itse väsään:) Jokaisella on selvästi oma tatsi hommaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi koko soijarouhe oli jotenkin erilaista rakenteeltaan, vaikka ihan samaa tavaraa mielestäni oon vuoskaudet ostanut. Helposti muokattavaa ja sopivan kosteaa oli toi taikina, joten mä jatkan tällä reseptillä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!