17. elokuuta 2012

Kaalilaatikkoa ja punaherukka-marenkitorttua

Nämä tuli tehtyä pari päivää sitten, mutta kerrankin olin fiksu ja kirjoitin reseptit talteen. Nämä olivat oikeasti onnistuneita ja hyviä, suosittelen kokeilemaan!

Kaalilaatikkoa tulee tehtyä suunnilleen kerran vuodessa, joskus kaksi. Nyt oli pakko, kun kaapissa oli iso kaali. Samoin jälkiruokaherkku oli ikäänkuin pakko tehdä, sillä samaisesta jääkaapista löytyi myös kennollinen eräpäivänsä kohdanneita munia ja pakastimesta runsaasti punaherukoita. Kerrankin meidän kaapeista löytyi siis kunnon aineksia, joista tehdä kunnon ruokaa, ja ihan suunnittelematta.
Kaalilaatikon ohjeen kehittelen sitä tehdessäni, joskin aiemmin olen joitain ohjeitakin katsonut ja jotain tämän tyyppistä ne yleensä ovat, paitsi että omassani on soijarouhetta jauhelihan sijaan.

Kaalilaatikko
n.1,7 kg kaalia
2dl puuroriisiä
2dl tummaa soijarouhetta
2 porkkanaa
2 sipulia
2,5dl ruokakermaa (15%)
1,5tl suolaa
rouhittua mustapippuria
siirappia
kasvisliemikuutio

Pilkoin kaalit wokkipannulle kypsymään ja kaadoin sekaan tilkan vettä. Samalla laitoin puuroriisit kiehumaan kattilaan ja heitin sekaan suolattoman kasvisliemikuution, sekä soijarouheet turpoamaan omaan kulhoonsa. 

Soijarouhe turpoamassa
Kaalit wokkipannulla
Riisit kattilassa


Soijarouheet pannulle
Porkkanat odottamassa vuoroaan
Sipulit pilkottuna

Kaalilaatikko menossa uuniin
Kuorin ja pilkoin porkkanat ja sipulit, minkä jälkeen lisäsin ne pannulle kaalin sekaan. Maustoin soijarouheen suolalla ja pippurilla. Kääntelin kasviksia pannulla, jotta ne kypsyisivät tasaisesti, lisäsin hiukan pippuria ja suolaa. Valutin soijarouheesta ylimääräiset vedet pois ja sekoitin ne pannulle kaalin joukkoon. Riisien kypsyttä aloin kaadella uunivuokaan vuoron perään kasviksia ja riisiä. Sekoitin kaikki aineet vuoassa kunnolla sekaisin, kaadoin siirappia ja sekoitin uudelleen. Siirappia meni arviolta puolisen desiä. Päällimmäiseksi kerma ja vielä muutaman siirappiraita ja koko komeus uuniin tunniksi 200:n asteeseen.

Valmis ja jo osin syöty laatikko
Jos olisi ollut niin korppujauhoja olisin vielä ripotellut päälle, mutta hyvä tuli näinkin. Maistui todella hyvältä, kaali oli kypsää ja laatikko pehmeää. Joskus olen tehnyt sen virheen, että yritän tehdä terveellistä ja jättänyt siirapin pois. Ei kannata. Siirappi pehmentää kaalin maun eikä lopputulos ilman sitä ole todellakaan sama. Hieman pelkäsin onko kermaa riittävästi, mutta tuo määrä oli juuri sopiva, laatikko ei kuivunut mutta ei myöskään uinut nesteessä. Vain puolukkasurvos jäi puuttumaan.


Tämä on suoraan Pirkka-lehdestä, joten en jaksa kopioda reseptiä. Otsikko toimii linkkinä.


Kuva reseptistä, en saa käännettyä oikein päin
Puolukat kattilassa

Taikinan nyppimistä


Marengit tortun päälle ja uuniin

Valmis torttu


Kerrokset näyttävät hyviltä


Muuten noudatin ohjetta, mutta marjoja oli desin pari enemmän, kun en tarkkaan mitannut. Reseptissä käytettiin maissitärkkelystä kiisselin suurustamiseen, mutta itse käytin perunajauhoja. En ole maissitärkkelystä koskaan käyttänyt, mutta lopputuloksen perusteella arvelisin, että sitä käytetään enemmän kuin perunajauhoja. Kiisselistä tuli todella tömäkkää, kun käytin 4rkl perunajauhoa, vähempikin olisi riittänyt. Unohdin myös lisätä 1 rkl voita kiisseliin, tuskin kovin paha moka. Mantelilastuja en myöskään ripotellut pinnalle. Käyttämäni irtopohjainen kakkuvuoka sopi tähän hyvin, koska silloin tortun kerrokset tulevat näyttävästi esiin tarjoiltaessa.

Tämä torttu kannattaa todellakin tarjota jäähtyneenä, kuten reseptissä neuvotaan. Itse en tietenkään malttanut odottaa jäähtymistä, vaan maistelin torttua jo lämpimänä. Marenki maistuu liiaksi kananmunalta lämpimänä, mutta ongelma poistuu jäähtymisen myötä. Täyte on melko kirpakka, joten siihen voi halutessaan jonkin verran lisätä sokeria. Itse lorautin päälle hieman kinuskikastiketta, joka käy punaherukan kanssa hyvin yksiin.

9. elokuuta 2012

Mustikkapiirakka talkkunapohjaan


Tässä nyt tämä talkkunapohjainen piirakkaohje. Hieman on erilainen tämä kuin Herkku talkkuna -paketin kyljessä. Alkuperäisessä ohjeessa oli 4dl vehnäjauhoja ja 1dl talkkunaa, mutta vehnäjauhot loppuivat tuossa 3,5 desin kohdalla, joten oli sovellettava. Alkuperäinen ohjeisti laittamaan sokeria 2dl, mutta pihistelin puolikkaan desin pois, koska talkkunan maku on makeampi kuin vehnäjauhon.


 Mustikkapiirakka

150g margariinia
1,5dl sokeria
1 muna
3,5dl vehnäjauhoja
1,5dl talkkunajauhoja
1tl leivinjauhetta
5dl mustikoita
1rkl perunajauhoa
hiukan sokeria

Sulatetaan margariini ja sekoitetaan siihen sokeri. Lisätään muna sekä jauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu. Veivataan tasaiseksi ja levitetään piirakkavuokaan (esim. halkaisija 23cm). Sekoitetaan perunajauhot mustikoihin. Sokeria voi lisätä oman maun mukaan, sanoisin, että max 0,5dl kuitenkin. Mustikkaseos kaadetaan pohjan päälle ja piirakka uuniin 200:n asteeseen puoleksi tunniksi.

Sellainen moka tuli tuossa tehtyä, että huomasin lisätä leivinjauheen vasta ihan viimeiseksi. Ei vaikuttanut mitenkään, pohja nousi normaalisti siitä huolimatta.

Tarjoiluun suosittelen jäätelöä. Meillä oli nougatjäätelöä ja oli tosi herkkua. Itse en siis lisännyt sokeria täytteeseen eikä sitä mielestäni jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa tarjoiltaessa tarvitsekaan, mutta pelkiltään syötynä saattaa olla vähän hapakka.

Tapani mukaan tästä ei tietenkään ole kuvaa. Kaikkia epämääräisiä keitoksia kyllä kuvataan ja täällä jaetaan, mutta kauniista mustikkapiiraasta ei ole kuvan kuvaa, ei edes mustikkasadosta tai -pensaasta.


7. elokuuta 2012

Kormapannu

Tämäkin viime viikkoinen kyhäelmä, yritän kaivaa muistin kätköistä olennaiset palaset.

Ennakoin vaihteeksi, joten laitoin ruoan jo aamulla valmiiksi, pidentää kivasti ulkonaoloaikaa hyvällä säällä. Alkuun suunnittelin laittavani kukkakaalia ja tofua kormakastikkeella, mutta ruoanlaiton edetessä idea kehittyi. Valmiissa pannussa oli kukkakaalia, sipulia, punaisia linssejä, tofua ja riisiä ja koko sotku näytti tältä:

siis todellakin sotkulta, kuva ei kaunistele mutta ei myöskään vääristä totuutta. Onneksi maku oli hyvä niin mössöisen ulosannin voi antaa anteeksi.


Homma eteni siis kutakuinkin näin.
höyrytin kukkakaalin nuput kypsiksi ja laitoin ne pannulle kuullotetun sipulin kaveriksi. Sekaan myös kuutioitu maustamaton tofu ja kormakastikeaines. Sitten mukaan vettä ja huuhdellut punaiset linssit. Lisää vettä ja riisit joukkoon. Riisit vaativat kypsyäkseen kymmenisen minuuttia, joten lämpöä sen verran, että vähän kiehuu. Mössö jäi hautumaan noin kolmeksi tunniksi olosuhteista johtuen, mutta olisi ollut valmis syötäväksi heti, kun riisit olivat kypsiä.

Aikaa valmistukseen meni puolisen tuntia. Kätevä kokki hoiteli samalla ohimennen myös pari lasta ulkoiluvalmiiksi, joten helppo ja nopea ruokalaji oli kyseessä. Aineksia meni jotakuinkin näin:

500g kukkakaalia
1 sipuli
1dl punaisia linssejä
1pss kormakastiketta
1pkt maustamatonta tofua
1dl riisiä

 Naan-leipää jäin kaipaamaan, ehkä seuraavalla kerralla sitten.

Iltasella samaa ateriaa jatkettiin nuudelilla ja mausteeksi saatiin kaupasta tuoretta korianteria. Enemmään korianteria olisi kaivannut alkuperäinenkin annos, sillä kaikki veden lisääminen laimensi mausteseoksen makuja ehkä hiukan liikaa. Toisaalta mieto maku sopii näin lapsiperheeseen paremmin, itse tykkäisin vähän tujummista mauista.
 

6. elokuuta 2012

Sätkyukosta sätkykokiksi

Pieni nimenviilaus on ollut jo pidempään mielessä, Sätkyukon tarina kun oli mikä oli. Ikävästi vaan tuntuu nyt, että beesaan seuraamiani blogeja, parissa kun on juuri vaihdettu nimeä. Tämä oli mielessä heti, kun rajailin aiheen liittymään epämääräiseen kokkailuuni ja nyt sen sitten muutin. Sätkykokki kuvaa paremmin tämänhetkistä linjaa. Erinäköisiä variaatioita olivat mm. Sätkyukkokokki, Sätkyukon sotkut, Sätkyukko kokkailee, mutta lyhyestä virsi kaunis ja ideakin tullee selväksi.

Kenties pientä ulkoasun viilausta jälleen myöhemmin tiedossa, ja kenties jaan blogin osoitteen hieman useammalle henkilölle, olisi kiva saada enemmän säpinää tähän touhuun.

Täytetyt paprikat ja mustaherukkapaistos

Taas kävi näin, että kun kerrankin tekee jotain edes vähän järkevää niin sitä ei saa tänne ei sitten millään kirjoteltua. Tapani mukaan en tietenkään katsonut mitään ohjetta enkä myöskään kirjoittanut reseptiä ylös, joten ulkomuistista mennään. Tuskin tarvitsee ihmetellä, miksi tässä huushollissa ei sitä gourmeta synny...

 
 3 paprikaa halkaistuna
Täyte:
1-2dl tummaa soijarouhetta
3dl jasmiiniriisiä
1pss herne-maissi-paprikaa
mausteina paprikajauhetta ja yrttimaustetta
päälle emmental-mozzarella -juustoraastetta

Soijarouhe kuumaan veteen turpoamaan, maustetta sekaan. Riisi kiehumaan. Kaikki aineet sekaisin ja paprikoiden sisään. Päälle juustot ja uuniin 200:n asteeseen. Olivat siellä 25 minuuttia. Helppoa.

Paprikat menossa uuniin

Paprikat uunista ulos
Tai sitten ei. Paprikoiden muoto halkaistuna oli todella ongelmallinen täyttämisen kannalta.Täytettä mahtui naurettavan vähän paprikaan ja yli puolet siitä jäikin yli. Ihan hyvä sinänsä, olipahan jotain syötävääkin. Täyte oli tosin melko puisevan makuista, onneksi oli edes juustoa päällä. Uunissakin nämä mokomat olisivat voineet olla pidempään sellaiset 5-10 minuuttia, eihän tuo juusto ole edes ruskistunut. Kaikki syötiin siitä huolimatta, vaikka ei tämä mikään makuelämys ollut.

Pakastimesta löytyi vielä vajaa litra viimekesäisiä mustaherukoita, jotka oli nyt syytä käyttää uuden sadon alta pois. Tein todella helpon ja nopean mustaherukkapaistoksen, ulkomuistista tietenkin, vaikka ohjekin olisi ollut. Jälkeenpäin tarkistin reseptin ja aika kivasti onnistuin sitä muuttelemaan. Eri asia on, muistanko enää kumpaakaan reseptiä, mutta yritetään.

Mustaherukkapaistos

 Pohjalle:
9 dl mustaherukoita
1-2 rkl perunajauhoja

Pinnalle:
100g margariinia
1dl sokeria
1dl kauraryyniä
2dl vehnäjauhoja

Margariini sulatetaan kattilassa, lisätään sokeri, ryynit ja jauhot. Sekoitetaan sopivan tasaiseksi, tarkistetaan rakenne. Jos liian löysää, jauhoja lisätään. Kannattaa alkuun siis laittaa vähemmän ja lisätä tarvittaessa. Perunajauhot sekoitetaan marjoihin ja kaadetaan vuoan pohjalle. Itse olen aina käyttänyt tässä kapeaa vuokaa enkä laakeaa piirakkavuokaa. Taikina levitetään marjojen päälle ja koko homma uuniin 200:n asteeseen keskitasolle 25-30 minuutiksi. Valmiin piirakan rakenne on sellainen, että tämä kannattaa tarjoilla jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa. Hyvää oli, maistui myös seuraavana päivänä vieraille, ilman mitään lisukkeita. Kannattaa kokeilla myös omenan kanssa! (Valitettavasti kuva unohtui)